Taivas varjele mitä tästä tulee

Se on siis ylihuomenna. Tartteis varmaan kerrata ne askelkuviot päässä, mutta olen mieluiten ollut ajattelematta koko asiaa. Rytmillä oli yrjötauti, joka oli Kustilla vähän aikaisemmin. Harmi vaan, että se on jo toipunut, niin ei pääse perumaan osallistumista. Muhun iski flunssa, mutta mäkään en ole vuodepotilaskunnossa. Pahasti näyttää siltä, että pakko on mennä.

Ja tiedänhän mä, että nyt pitäisi kylpeä positiivisissa mielikuvissa. Mutta... Rytmin seuraamisen kontakti on hävinnyt treeni treeniltä johonkin. Mua pelottaa siis se tautisen pitkä perkeleen kaavio, joka pitää tehdä vielä kahdesti. Voi luoja. Ja tietenkin paikallaolo. Ja kaupunkiosuudessa koiran ohitus, mikäli siihen asti ikinä päästään. Eniten siis pelottaa, että koira on aivan puutunut ja laahustaa jossain kaukana mun perässä. Painajainen. Viime su-treeni meni ihan ok, mitä nyt se kontakti on vain kaunis muisto. Ahdistaa. Ei me olla vieläkään tuonne valmiita, vaikka tätä varten on treenattu kolme vuotta.